Perhe on kasvattanut mökin päädyssä sikoja. Toisaalla saaressa on ollut lehmiä. Metsää oli raivattu pelloksi ihmis- ja hevosvoimilla, ja kesällä viljeltiin. Keskellä peltoa on ollut vilja-aitta, josta muistona on edelleen sammaloitunut kivijalka ja siinä lähellä ruostunut aura.
Tila päätyi sotien jälkeen mieheni sukuun kolmelle veljelle. Yksi heistä oli siis mieheni isoisä. He jatkoivat peltojen viljelyä kesäisin apunaan hevonen, ja saaresta tuli perheiden kesän viettopaikka. Kaikesta näkee edelleen, että paikasta on välitetty ja siitä on pidetty huolta.
Kotiliesi on ollut isoäidin ruuan laittamisen ja leipomisen apuna. Antaa vähän perspektiiviä omalle projektille miettiä, miten elämä on sujunut silloin muutama vuosikymmen sitten. Miten tuo Kotiliesi on esimerkiksi roudattu saareen? Se painaa varmasti ainakin parisataa kiloa. Se taitaa valitettavasti olla puhkiruostunut ja meidän tehtävänä on lähinnä miettiä, miten sen saa mökistä ulos. Näitä on kyllä edelleen myytävänä, ja niitä kunnostetaan aktiivisesti, joten lopullinen päätös tulee vasta tarkemman tarkastelun jälkeen.
On hämmentävää huomata olevansa innoissaan lähestyvästä talviretkestämme. Olen aina ollut sekä mukavuuden- että turvallisuudenhakuinen. Nyt olemme lähdössä hiihtämällä - tai hyvässä lykyssä pääsemme jäitä pitkin japanilaisella nelivedolla - keskellä kylmintä talvea saareen ja kylmään, hyvin ilmastoituun mökkiin, jossa ei ole todellakaan sähköjä, huussista puuttuu ovi ja vesi on kannettava avannosta, kunhan sekin saadaan ensin tehtyä. Tottakai kaiken tämän takana on SaariMies <3, johon luotan ja jonka kanssa on helppo lähteä seikkailemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti