Onnistumisen iloa

Me teimme sen, mikä oli pienen pienenä ajatuksen aavistuksena keväällä ja alkukesällä mielessä. Lähdimme tyttären kanssa kahdestaan saarimökille miehen palatessa töihin. Uusi varastorakennus vaati maalausta ja viimeiselle lomaviikolleni oli luvattu erinomaista säätä. Suurin kynnys ja jännityksen aihe oli, miten pääsemme saareen. Saunaan olin jo pari kertaa saanut onnistuneesti sytytetyksi tulen, ja muuten saarielämä on tullut jo niin tutuksi, ettei mikään muu erityisesti etukäteen jännittänyt tai mietityttänyt. 
Mutta se moottoriveneellä ajaminen! 
Suunnitelma oli jo mielessä edellisellä kerran saaresta lähtiessämme. Harjoittelin miehen ohjauksella 80-luvulta olevan Suzukin käynnistämistä. Täydessä lastissa veneen ajaminen ja vauhdin lisääminen hirvitti, ja suosiolla annoin miehen pojan ohjata meidät rantaan. Taisin jopa huutaakin ääneen, ettei tästä tule mitään.

Mutta ihana puolisoni ajatteli kaiken valmiiksi. Vene laitettiin poijupaikalle, josta olisi helpompi lähteä. Onnistuin kömpimään kuomun alle ja irroittamaan sen. Onnistuin yllättävän helposti akun kiinni laittamisessa. Kun tavarat oli tyttären kanssa lastattu veneeseen, saatu yksi venepelkoinen koira kyytiin ja irroitettu vene laiturista, niin se ei käynnistynytkään. Olin vetänyt veneen poijulle, ja siinä kelluimme jonkin aikaa. Parin puhelun jälkeen selvisi, että käynnistyksen turvanappi oli irti. Mieheni oli taatusti asiasta maininnut, mutta itsellä ei siitä ollut mitään muistikuvaa. Kun turvanappi saatiin paikalleen, niin moottori käynnistyi normaalisti. Voi sitä onnistumisen tunnetta, kun sain ajaa itse veneen saareen. Sain helposti ohjattua sen poijulle, ja poijuköyden avulla vedettyä meidät laituriin. 
Onnistumisen iloa ja riemua! On hyvä tunne, kun pärjää ihan itse! Siinä euforiassa aloitimme vielä varastorakennuksen lattian siivoamisen ja maalaamisen. Ensimmäinen maalikerros saatiin valmiiksi ennen heinäkuisen illan hämärtymistä.